APUA ARKEEN -kehittämisprojekti 1.3.2010–28.2.2013
Katoppa-asukastuvan palveluista vastaava Meritulli–Heinäpään asukasyhdistys ry, tuttavallisemmin "Meriheinä", käynnisti maaliskuussa 2010 kolmivuotisen Apua arkeen -kehittämisprojektin. Projekti käynnistettiin Pohjois–Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämän työllisyyspoliittisen avustuksen turvin, ja projektin toimistotilat sijaitsevat Katoppa-asukastuvalla.
Projekti kohdistuu Katoppa-asukastuvan palvelujen ja työllistämistoiminnan sekä Meriheinän yhdistystoiminnan kehittämiseen. Tavoitteena on organisoida palvelut kokonaisuudeksi, joka vastaa asukkaiden tarpeita entistäkin paremmin. Tarjoamme oululaisille työnhakijoille työllistymismahdollisuuksia, minkä myötä kehitämme mm. työn organisointia ja ohjausta. Lisäksi haluamme siirtää yhdistyksen vapaaehtoistoimijoiden vastuita palvelu- ja työllistämistoiminnan puolelta asukkaiden yhteiseen virkistystoimintaan.
Projektimme toimii yhteistyössä Oulun kaupungin ja Oulun seudun TE-toimiston sekä muiden asukastupien, hankkeiden, järjestöjen, oppilaitosten ja useiden muiden tahojen kanssa.
Apua arkeen -kehittämisprojektimme tuo tulleessaan tuntuvia ja silmin nähtäviä muutoksia. Yksi konkreettisia projektituotoksia tulee olemaan Katoppa-laatukäsikirja, joka toimii myös työntekijöiden perehdytyskansiona. Projektimme on asukkaita, työnhakijoita ja yhteistyökumppaneita varten, joten otamme mielellämme vastaan kehittämisideoita. Tervetuloa käymään tuvalla!
Heidi Lumme, projektipäällikkö
Meritulli–Heinäpään asukasyhdistys ry
Puhelin: 045 325 9989
Sähköposti: heidi.lumme(at)katoppa.fi